Vuoden kasvattaja-palkinnon saaneet 1987-2014

2014 Cantores Minores-Poikakuoro, Helsinki
Ajassa ja musiikin kehityksessä erinomaisesti laulava kuoro, joka antaa pojille ja nuorille miehille esimerkillisen alustan kasvamiseen. Taiteellinen johtaja Hannu Norjanen osaa taitavasti opettaa ja johtaa kaikkia porras portaalta eteenpäin sekä kuorolaisena että yksilönä. Cantores Minores ohjaa jokaista löytämään harrastuksesta uusia nuotteja tulevaisuudelle. Osasta kasvaa kuorouran jälkeen aktiivisia kuorolaulun ja musiikin harrastajia, kun taas toisista tulee ammattimuusikoita niin klassisen kuin kevyenkin musiikin saralla.
2013 Naima Mohamud, Helsinki
Hän on uransa alussa. Hän ajattelee perheestä rohkean lämpimästi. Hänen mielestään suvaitsevaisuus on huomisen lapsille isompi asia kuin uskommekaan. Hän on suomalaisen elokuvataivaan suuri lahjakkuus.
Lue lisää
2012 Poikien Talo, Helsinki
Poikien Talo on näyttänyt muutamassa vuodessa, miksi sitä tarvitaan. Pojat voivat nyt avoimesti kysyä mitä tahansa elämäänsä liittyvästä ja pohtia arkea ammattilaisen kanssa.
2011 Icehearts -toimintamallin kehittäjät Ilkka ja Ville Turkka, Helsinki
Icehearts on toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Se vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja luo lapselle pysyvää sekä turvallista elämää aikuisen kanssa.
2010 Musiikkipedagogi Siina Hirvonen, Tampere
Siina Hirvonen on tehnyt ansiokasta, laadukasta ja monipuolista työtä varhaisiän musiikkikasvatuksen ja –opetuksen sekä lastenmusiikin ja –kulttuurin saralla.
2009 Päivi Hamarus ja Vaakamalli
Vaakamalli tuo uusia tuulia ja välineitä puuttua koulukiusaamiseen. Se edistää mahdollisuuksia parantaa kouluoloja.
2008 Suomen Mielenterveysseura ry
Lasten ja nuorten mielenterveyttä voi tukea opettamalla itsetuntemusta sekä lisäämällä kestävyyttä sietää arjen pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
2007 Poliisi Jyrki Haapala ja liikenneonnettomuudessa vammautunut Jarmo Tolonen
Shokki syntyy sekunnissa –tapahtuma, joka kuvaa kahta liikenneonnettomuutta ja kertoo karua kieltä kuolemaan johtaneen onnettomuuden seurauksista.
2006 Fysioterapeutti Kaisa Mattila, Helsinki
Hän on keskittynyt kuntouttamaan nimenomaan cp-vammaisia lapsia ja nuoria. Kaisa Mattila on pitkän linjan kasvattaja ja oman alansa täydellinen ammattilainen.
2005 Lasten- ja nuortenkirjailija Tittamari Marttinen
Tittamari Marttisen kirjoittaminen ja eläytyminen paljastavat ihailtavan avoimesti sekä mielenkiintoisesti, millaisissa tilanteissa lapsi, nuori ja vanhemmat osaavat kulkea ja elää.
2004 Raittiuden Ystävät ry, Anna Lapselle Raitis joulukuu
Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota yhdistyksen pyrkimykselle luoda kaikille suomalaislapsille kaunis ja rauhallinen joulu.
2003 Pesäpuu ry
Pesäpuu on tehnyt viisi vuotta ansiokasta työtä sijoitettujen lasten ja sijaisvanhempien aseman parantamiseksi.
2002 Iivarit ry, Iisalmi
Iivarit on aktiivisten iisalmelaisten äitien ja isien perustama yhteistyöryhmä, joka toimii ensimmäisenä vanhempainyhdistyksenä koko kaupungin alueella.
2001 Tyttöjen Talo, Helsinki
Tyttöjen Talo on lähtenyt ennakkoluulottomasti täyttämään sitä tyhjiötä, joka yhteiskunnassa on ollut tyttöjen elämän rakentamisessa.
2000 Kasvatusmalli PARKKI, Simonkylän koulu, Vantaa
Mallin avulla voidaan auttaa heti niitä oppilaita, jotka eivät pysty täysipainoisesti osallistumaan peruskoulun tavalliseen luokkaopetukseen.
1999 Paluksen kylä, Kullaa
Kyläläiset tarttuivat itse hätään, kun kyläkoulun toiminta uhataan lakkauttaa säästösyistä.
1998 Opettajat Eira Kalermo ja Riitta Reiman, Jyväskylä
Perustivat ohjaavan kasvatuksen aikuislinjan 15 nuorelle, joilta on jäänyt peruskoulu kesken tai joiden päästötodistus ei riittänyt jatko-opintoihin.
1997 Hannu Penttinen ja Olavi Sydänmaanlakka, Aseman Lapset ry, Helsinki
Kun perinteinen lastensuojelu kiinnittää huomiota nuorten tekemiin virheisiin, Hannu Penttinen ja Olavi Sydänmaanlakka ovat tuoneet esiin ja saaneet käyttöön nuorten vahvuudet.
1996 Mirjami ja Arvo Lahtinen, sijaiskoti, Jämsä
Lähes 30 vuotta työtä sijoitettujen lasten hyväksi. Suunnannäyttäjiä sijaisvanhempien työlle.
1995 Palkintoa ei jaettu
1994 Irti Huumeista ry, Helsinki
Yhdistys tehnyt sitkeästi töitä rajoittavan huumepolitiikan puolesta Suomessa ja luonut samalla lujat siteet kansainvälisiin järjestöihin. Irti Huumeista on näyttänyt suunnan.
1993 Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti, Helsinki
SNI edistänyt suuresti lapsuuden ja lastenkulttuurin arvostusta tekemällä tunnetuksi lasten ja nuorten kulttuuriin kohdistuvaa tutkimusta ja opetusta.
1992 Perhehoitoliitto ry (sijaiskotitoiminnan kattojärjestö), Jyväskylä
Liiton työ on lisännyt merkittävästi tuhansien nuorten uskoa tulevaisuuteen ja omiin voimiinsa.
1991 Rehtori Paavo Puumala (nuoriso- ja musiikkikasvatus), Kaustinen
Monivuotista ja ansiokasta toimintaa kansanmusiikkijuhlien ja erityisesti niiden nuorisotoiminnan organisoinnissa. Kaustisten kansanmusiikkijuhlien iso johtaja, jonka alaisuudessa musiikkitapahtuma on kehittynyt myös lasten ja perheen juhlaksi.
1990 SYLVA ry (Syöpäsairaiden Lasten Vanhempien Tuki ry), Helsinki
Toiminnan tarkoituksena on syöpää sairastavien lasten, nuorten ja heidän perheidensä auttaminen. Sylvalla on yli 1500 jäsentä eri puolilla Suomea, ja sen toiminta on valtakunnallista.
1989 Metsäkartano (leirikoulutoimintaa), Rautavaara
Rautavaaran kurssi- ja leirikeskus on edistänyt esimerkillisesti nuorison kansainvälistä yhteistyötä, kasvatuksellista vapaa-aikatoimintaa ja luonnontuntemusta.
1988 Pohjolakoti (nuorisokoti), Muhos
Pohjolakoti on Nuorten Ystävät ry:n ylläpitämä (vuodesta 1915) yksityinen koulukoti, joka toimii sijaishuoltolaitoksena 12-18 –vuotiaille nuorille.
1987 SOS-lapsikylä ry, Espoo
25-vuotias lapsikylätoiminta on joustava ja kehittyvä vaihtoehto lasten ja nuorten huollolle sekä kasvatukselle. Sen perustana on aito kasvatusidealismi ja –kutsumus.

 

Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö

"Kaikki palkitut kasvattajat ovat olleet hienoja osoituksia hyvästä osaamisesta. Heidän sydämensä puhuvat kieltä, jota on helppo ymmärtää. Esimerkki johdattaa, vastuu velvoittaa ja ahkeruus palkitsee.

Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö haluaa kunnioittaa ja korostaa palkitsemisessa inhimillisyyttä, joka sydämellisyydellä kasvattaa meissä jokaisessa sen pienen, hyvän ja elämässä pärjäävän minän. Meistä jokaisesta tulee joskus hyviä kasvattajia."